Tuoreimmassa tutkimusartikkelissani tarkastelin työpaikkaostrakismin yhteyttä työssä viihtymiseen, stressiin ja koettuun terveydentilaan. Työssä viihtyminen muodostuu usein monesta eri tekijästä ja on yksilöllistä, mitkä tekijät kokee erityisen merkityksellisiksi viihtyäkseen työssään. Tässä tutkimuksessani työssä viihtymiseen liittyi tyytyväisyys työhön ja toisaalta mahdolliset ajatukset työstä eroamiseen.

Tulokset osoittivat, että ne jotka olivat kokeneet töissä ostrakismia, eivät viihtyneet työssään niin hyvin ja arvioivat oman terveydentilansa huonommaksi kuin ne, jotka eivät olleet kokeneet ostrakismia. Ostrakisoidut kokivat myös stressiä enemmän. Tulos on sinällään varsin odotettava, sillä kokemus työyhteisön ulkopuolelle jäämisestä tuskin lisää työssä viihtymistä. Yksin jääminen herättänee stressin kasvun myötä myös kokemuksen siitä, ettei voi hyvin. Tällöin myös oman terveydentilan voi kokea huonommaksi. Tulosten ollessa varsin ilmeiset, olin kiinnostunut myös siitä, millainen välittävä vaikutus yksinäisyydellä ja itsetunnolla näihin tuloksiin on.

Yksinkertaistaen tällaista moderaatiomallia ymmärrettäväksi, selitän sen vertauskuvalla. Kuvittele kaksi saarta, joiden välillä kulkee silta. Ensimmäinen saari on nimeltään Työpaikkaostrakismi ja toinen saari on nimeltään Työssä viihtyminen tai Stressi tai Koettu terveys. Aluksi tarkastelin näiden saarten suoraa yhteyttä, joten menin tämän välimatkan veneellä, en siltaa pitkin. Tämän matkan tulokset kerroin tuossa edellä. Seuraavaksi päätinkin mennä ensimmäiseltä saarelta toiselle saarelle siltaa pitkin. Sillan päällä matkaani tarttui yksinäisyys. Kun pääsin toiselle saarelle, katsoin mitä saarelle tapahtui (työssä viihtymiselle, stressille ja koetulle terveydelle), olihan minulla nyt työpaikkaostrakismin lisäksi sillalta napattu yksinäisyys. Tulokset osoittivat, että työssä viihtyminen ei heikentynyt niin paljon yksinäisyyden kanssa, kuin suoralla venematkalla, jolloin koki ”vain” työpaikkaostrakismia. Sen sijaan yksinäisyys osittain ’buustasi’ stressin ja koetun terveyden tuloksia, eli vahvisti ostrakismin yhteyttä kohonneeseen stressiin ja heikentyneeseen kokemukseen terveydentilasta. Kun seuraavalla matkalla sillan päällä mukaani tuli itsetunto, ei toiselle saarelle tultuani tuloksille tapahtunut suuria muutoksia. Se, millaiseksi itsetunnon koki, ei ollut suurta merkitystä siihen kuinka paljon työpaikkaostrakismi heikensi työssä viihtymistä ja koettua terveyttä, tai lisäsi stressiä.

Kiinnostavinta on mielestäni se, että vaikka ihminen olisi kokenut itsensä yksinäiseksi ja samaan aikaan tullut töissä ostrakisoiduksi, se ei heikentänyt työssä viihtymistä niin paljon kuin se, että koki pelkästään ostrakismia. Ostrakismin voima on siis hirmuinen! Toisaalta tässä herää myös ajatus siitä, että yksinäisyyden voi arvioida hyvin monella tavalla ja eri asioita tarkoittaen. Sen ei välttämättä koeta olevan este työssä viihtymiselle. Ostrakisoitu on sen sijaan totaalisesti eristetty ja ulossuljettu työyhteisöstä, jolloin ei välttämättä koe (vain) yksinäisyyttä, vaan sitä ettei ole edes olemassa. On siis täysin ilmaa, näkymätön ja muille tarpeeton. Viihdy siinä sitten.

Ostrakisoitu on totaalisesti eristetty ja ulossuljettu työyhteisöstä, jolloin ei välttämättä koe (vain) yksinäisyyttä,
vaan sitä ettei ole edes olemassa.

Ostrakismi on siis ilmiönä äärimmäisen julma ja satuttaa syvälle. Kokemus siitä, ettei ole yhteisölle edes olemassa vaikka olisikin paikalla, on kirjallisuudessa kuvattu eräänlaiseksi sosiaaliseksi kuolemaksi. Olisi erityisen tärkeää, että työyhteisöissä huomattaisi jokainen työyhteisön jäsen tasavertaisesti. Ostrakisointi ei ole asiallista työyhteisökäyttäytymistä, vaan on jo työsuojelulakiin nojaten lainvastaista käytöstä ja toimintaa.

Olisiko aiheesta hyvä kuulla lisää? Kutsu Ostrakon puhumaan aiheesta työyhteisöönne!

Alkuperäisen tutkimusartikkelin voit lukea täältä: https://doi.org/10.1111/jan.15934