Lisää tietoa

Ostrakismi

Ostrakismi on ilmiö, jossa ilman sanoja tai selityksiä joku ulossuljetaan sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Sanattomuus on yksi keskeinen tekijä, mikä erottaa ostrakismin muista vahingollisista käyttäytymismuodoista, kuten kiusaamisesta tai häirinnästä. Ostrakismia esiintyy hyvin monella eri tavalla. Se voi olla toisen puheen tai kysymyksen ohittamista tai vaikenemista tilanteessa, jossa olisi asianmukaista puhua tai vastata. Se voi olla sitä, ettei oteta keskusteluihin mukaan tai puhutaan kielellä, jota joku toinen ei ymmärrä. Se voi olla sitä, että poistutaan esimerkiksi tilasta, jos sinne tulee joku tietty henkilö tai käännetään selkä sille, joka on puhumassa.

Cyberostrakismi on yksi yleisimpiä ostrakismimuotoja niin arkisessa kuin työelämän yhteydenpidossa. Cyberostrakismissa huomiotta jättäminen tai ulossulkeminen tapahtuu nimensä mukaisesti verkossa. Jätetään esimerkiksi vastaamatta tai reagoimatta viesteihin tai pudotetaan joku pois yhteisiltä sähköpostilistoilta ilman perusteltua syytä. Työyhteisöllä voi olla myös esimerkiksi omia viestiryhmiä, joihin kaikkia ei oteta mukaan, vaikka se olisi asianmukaista. Voidaan myös poistaa joku ei toivottu työkaveri tai ystävä esim. yhteisestä WhatsApp -ryhmästä. Kun tämä tapahtuu siten, ettei pois jätetylle siitä kerrota tai perustella mitenkään, puhutaan cyberostrakismista.

Ostrakismi on kuitenkin hyvin monitulkintainen ilmiö ja sitä voi esiintyä myös tahattomasti. Siksi sitä ei voida automaattisesti pitää tahallisena kiusaamisena tai toimintana, jolla tarkoittaa aiheuttaa toiselle pahaa. Jos haluat kuulla tästä ilmiöstä lisää, ota yhteyttä!

Ostrakon – yhdessä oppimassa.

man and woman laughing while sitting in front of laptops

Sirpa Manninen on Suomen johtava työpaikkaostrakismitutkija ja asiantuntija.

Julkaisuja

VÄITÖSKIRJA: ”Olin muuttunut persona non grataksi.” Monimenetelmäinen tutkimus työpaikkaostrakismista terveydenhuollossa (2024). https://erepo.uef.fi/handle/123456789/32054

Workplace ostracism in healthcare: Association with job satisfaction, stress, and perceived health (2023). https://doi.org/10.1111/jan.15934

Työpaikkaostrakismiin yhteydessä olevat tekijät sairaalaorganisaatiossa (2023). https://doi.org/10.37455/tt.109916

Vertaismentoreina toimineiden väitöskirjatutkijoiden käsityksiä ja kokemuksia (2023).
https://lehti.yliopistopedagogiikka.fi/2023/06/22/vertaismentoreina-toimineiden-vaitoskirjatutkijoiden-kasityksia-ja-kokemuksia/

Käsiteanalyysi työpaikkaostrakismista (2022).  https://journal.fi/hallinnontutkimus/article/view/108021/68363

Muut

Kirkko&Koti -lehti 10/2024: ”Kuvittele saapuvasi töihin ja muuttuvasi näkymättömäksi” https://www.kirkkojakoti.fi/elama/kuvittele-saapuvasi-toihin-ja-muuttuvasi-nakymattomaksi/

UEF Podcast 2023, Akateeminen vartti: ”Sosiaalinen ulossulkeminen satuttaa työpaikoilla”

https://soundcloud.com/uniuef/akateeminen-vartti-sosiaalinen-ulossulkeminen-satuttaa-tyopaikoilla?utm_source=clipboard&utm_medium=text&utm_campaign=social_sharing

Työ Terveys Turvallisuus 11/2023: https://tttlehti.fi/ostrakismi-satuttaa-enemman-kuin-yksinaisyys-sosiaalinen-hyljeksinta-on-yleista-terveydenhuollon-toissa/

SUPER hoitoalan ammattilaisten verkkolehti 9/2023: ”Et ole yksi meistä – työpaikkaostrakismi on yleistä terveydenhoitoalalla” https://www.superlehti.fi/tyoelama/ammatissa/et-ole-yksi-meista-tyopaikkaostrakismi-on-yleista-terveydenhoitoalalla/