Viimepäivinä olen usein huomannut ajatusteni kiinnittyvän työelämän moninaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Ajatusten taustalla on hiljattain kollegani kanssa saatu palkinto ”Vuoden ihmisläheisin työelämäteko” HumanPower23 -kilpailussa, jonka Hälsa järjesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Itse koen henkilökohtaisesti tällaisen olevan yhteinen saavutus, ei yhden tai kahden ihmisen ansio. Kuitenkin työyhteisön jäsenet toinen toisensa perään totesivat, että ei mitään tapahdu, ellei joku tai jotkut niitä laita alulle ja mahdollista erilaisia yhteisöllisyyttä edistäviä asioita. Voittoon liittyvän myötäilon ja kiitollisuuden määrä mitä työyhteisö kanssamme jakoi, oli käsinkosketeltavaa ja liikuttavaa. Se jaettiin yhdessä ja kertaantui sen mukaisesti!

Työyhteisön tunnelma, sosiaalinen ilmapiiri sekä inhimillinen ja ihmisläheinen kohtaaminen rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Teoriassa tämä kaikki kuulostaa varsin helpolta ja itsestään selvältä. Todellisuudessa henkilökemioihin ja erilaisiin persoonallisuuksiin liittyvät tekijät ovat yllättävän yleisiä ja keskeisiä työyhteisöongelmia. Melkein yleisimmät kysymykset pitämilläni luennoilla ovat liittyneet juuri näihin. Eritavoin ”hankalia” työkavereita osataan kuvata hämmästyttävän yksityiskohtaisesti. Niihin kiinnitetään paljon huomiota ja toisinaan tuntuu, että jopa enemmän kuin itse työn tekoon tai siihen, miksi jotkut tilanteet menevät niin tunteisiin.

On inhimillistä ja tavallista, että muita on helpompi analysoida, tulkita ja arvioida, kuin itseä. Rohkaisen jokaista miettimään tunteita herättävissä tilanteissa ensin itseä. Mikä tässä itse asiassa on se asia, joka saa minut tuntemaan näitä tunteita? Miksi minua nyt suututtaa, turhauttaa, ärsyttää tai väsyttää tuon kollegan läsnäolo tai puhe? Olen itse hyötynyt tästä itsetutkiskelusta todella paljon. Uskon, että itseni lisäksi myös monella muulla tällaisen tunteen takana onkin jonkin itselle tärkeän asian puuttuminen tai vaarantuminen. Minulla se on hyvin usein ollut jokin tarve joka olisi ollut minulle tärkeä, mutta se ei toteudu, vaikka itse tekisin mitä. Tarve keskustella avoimesti työhön liittyvistä asioista. Tarve yhdessäololle. Tarve tuntea vahvemmin osallisuutta. Tarve saada tukea jne.

Rohkaisen jokaista miettimään tunteita herättävissä tilanteissa ensin itseä.

On kovin helppoa syyttää toisia siitä, jos itse ärsyyntyy jostain tai kiukku puskee pintaan. Työelämässä olemme kuitenkin aikuisina ihmisinä vastuussa omista tunteistamme ja erityisesti siitä, miten niiden kanssa käyttäydymme. Se ei tarkoita sitä, etteikö saisi sanoa ääneen omaa tunnetta tai kokemusta, mutta niistä tunteista mitä itse kokee, ei ole reilua syyttää muita. Työyhteisöissä on aina niin monta erilaista persoonallisuutta, että yhteentörmäyksiä henkilökemioiden osalta voi tulla haluamattaankin. Itselleni on ollut vaikeaa hyväksyä se, että vaikka jotkut asiat olisivat minulle miten itsestään selviä tahansa, jollekin niillä ei ole mitään merkitystä työssä ja siksi toimii niin kuin toimii.

”Erilaisuus on rikkaus”, on helppoa sanoa ja pitää itsestään selvänä. Todellisuudessa erilaisten persoonien ja työtapojen sietäminen on toinen hyvin yleinen työyhteisöongelma. Eikä tämä ole lie vierasta kellekään työelämässä pidempään olleelle. Tässäkin on hyvä lähteä ensin itsestä liikkeelle. Miksi toisen erilainen tai itselle hyvin vieras tapa tehdä töitä ärsyttää minua näin paljon? Aikansa kun tätäkin asiaa kaivelee, pääsee tilanteen aiheuttaman tunteen alkujuurille. Tämän jälkeen asian esille nostaminen kollegan kanssa onkin jo paljon rakentavammalla pohjalle, kuin alkukantaisen raivon siivittämä ärähdys, tiuskaisu, silmien pyörittely, tuhahtelu tai mykkäkoulu.

Rohkeasti siis kohtaamaan ensin itsesi ja rakentamaan omalta osaltasi myötätuntoisempaa ja arvostavampaa kohtaamista työyhteisössänne. Tunteita saa ja kuuluu olla myös töissä, koska ne tekevät meistä ihmisen. Niiden hallintaa ja ilmaisua voi oppia, eikä valmiiksi tulla lie koskaan. Siksi on hyvä opetella myötätuntoa myös toisia kohtaan, ymmärtää ja hyväksyä kollegatkin keskeneräisinä, inhimillisinä ihmisinä. Epäasiallista käytöstä ja kohtelua ei kuitenkaan tarvitse, eikä saa hyväksyä. Ei itseä eikä toisia kohtaan.