Olen tehnyt havainnon, että saamissani luentopyynnöissä toistuu säännöllisesti yksi kiinnostava teema: miten saada asia x tai y muuttumaan, kun asenteellisuus on esteenä monessa asiassa? Erityisen kiinnostavaa tässä on se, että nämä asiat eivät ole olleet välttämättä suuruudeltaan mittavia tai millään tavalla vaikeita toteuttaa, mutta on saattanut kasvaa työyhteisössä melkoisiin mittasuhteisiin.

Haasteena on usein lopulta se, että ei uskalleta tai haluta jättää taakse jotain sellaista, mikä edellyttäisi uuteen totuttelua tai omien asenteiden ja ajatusten uudelleen tarkastelua. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö erilaisiin ehdotuksiin tai muuttuviin tuuleen suuntiin saa suhtautua myös kriittisesti. Itse asiassa asiallinen kriittisyys on usein oikein tervetullutta, kunhan sen ilmaisutapa on asiallista ja muita kunnioittavaa. On täysin ok esimerkiksi pyytää taustoittamaan uusien muutosten syitä ja tavoitteita.  

Asian ei tarvitse olla edes iso, mutta välttääkseen muuttamasta jotain jo rutinoitunutta (huonoakin) toimintaa tai käytäntöä, sitä merkillisen uskollisesti vain sitkutellaan ja jatketaan. Usein tällaista sitkuttelua tai ”tervan juontia” on erityisesti niissä työyhteisöissä, joissa syystä tai toisesta on useampi sellainen työntekijä, joiden on vaikeaa siirtää katsetta pois taustapeilistä. Osa ihmisistä kokee vaikeana ja tarpeettomana uudistaa esimerkiksi työtapoja, jos asiat kuitenkin jollain tapaa rullaa. Kuten eräs yksikön johtaja sanoi minulle:

Riitti, että yksi työntekijä ei halunnut meidän edistävän erästä viestintään liittyvää asiaa. Hänen negatiivinen asenne levisi aina vain seuraavaan ja seuraavaan, vaikka lähtökohtaisesti lähes kaikki oli aikaisemmin valmiita tähän kokeiluun.

Tähän ilmiöön sopii käänteisesti sanonta, että ilo tuplaantuu ja suru puolittuu, kun sen saa jakaa. Valitettavasti negatiivisuuden ruokkiminen tuplaantuu siinä missä ilokin. Ei vain sanallisen viestinnän vaan myös eleiden, ilmeiden ja äänensävyjen kautta. Sanaton viestintä on usein sellaista, mistä ei välttämättä ole itsessään tietoinen. Voit hetken pohtia, tunnistatko näitä toisissa ja itsessäsi.

Eteenpäin on vaikea mennä, jos katsoo vain taustapeiliin.

Siksi meistä jokaisen on toisinaan pakko pysähtyä omien asenteiden tarkasteluun. Tähän voi toimia apuna seuraavat kysymykset: Onko sinulla jokin erityinen syy, miksi koet tarvetta vastustaa esimerkiksi yhteistä hyvää edistävää asiaa tai toisen esittämää ideaa? Tunnistatko siinä jotain, josta sinun on vaikea luopua? Osaatko määritellä, onko päällimmäisen tunteesi (kenties ärtymyksen) takana jotain, joka ei liity itse asiaan, vaan johonkin työyhteisön jäseneen? Oletko valmiimpi vaihtamaan mielipidettäsi tai asennettasi, jos sen esittää joku tietty henkilö? Tunteiden henkilöityminen voi olla yhteydessä asenteisiisi, mutta myös arvoihisi, jotka ovat ristiriidassa vastapuolen kanssa. Emme voi kaikkia työyhteisön asioita muuttaa juuri oman tahtomme mukaiseksi ja silloin tarvitaan asenteen voimaa.

Niin vaikeaa kuin se onkin, heittäydy seuraavalla kerralla ajatukseen ”Hyvä on, minä katson mihin tää johtaa ja olen tässä nyt täysillä mukana!” Riskinä on, että saatat juuri siinä hetkessä muuttaa (nihkeää) asennettasi piirun verran positiivisempaan suuntaan!