Kulunut syksy on ollut tutkimustöiden ja luentojen osalta erittäin antoisa, kiinnostava ja puhutteleva. Luentopyynnöt tulevalle keväälle viestivät siitä, miten suuri tarve työelämässä on tällä hetkellä sosiaalisen hyvinvoinnin vahvistamiselle ja ylläpitämiselle. Tämä on näyttäytynyt myös uunituoreessa aineistossani, jonka keräsin sosiaalialan työntekijöiltä ja johtajilta. Aineistossa näyttäytyy monella tavalla sosiaalisesti kestämätön tulevaisuus.
Olen saanut kohdata ja haastatella myös yhteiskunnan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Heitä, joiden ääni jää usein kuulumattomiin. Nämä kohtaamiset ovat puhutelleet minua suuresti. Kun ihmiseltä viedään mahdollisuus moniin arkipäiväisiin ja itsestään selviin asioihin, kirkastuu hyvän elämän edellytyksen varsin selkeiksi. Kun kysyin, mikä on heidän mielestään riittävää hyvän elämän edellytykseksi, ei puhuttu uudesta iPhonista, ei makeista trendivaatteista, ei uudesta hirsitalosta, ei paremmasta työmenestyksestä, ei edes ruokaa pursuilevasta jääkaapista.
Kaikki se mitä ihminen lopulta kaipaa ja tarvitsee, on sitä mitä ei voida paketoida lahjakääreisiin.
Kenties joku ei ole voinut ostaa jouluksi sitä tai tätä. Kenties joku kokee, ettei ole saanut hommattua riittävän montaa tai hienoa lahjaa. Kenties ei ole jaksanut leipoa sen seitsemää sorttia. Olipa riittämättömyyden tunteen takana mitä tahansa, kukaan ei voida viedä sitä lohdullista tosiasiaa, että jokainen meistä on tänne synnyttyään saanut lahjan: ihmisarvon. Ja tämä on meillä kaikilla tasavertaisesti ja kiistämättömästi sama. Olitpa miten epäonnistunut, riittämätön tai aikaansaamaton tahansa, tai olipa elämäsi miten prameaa ja menestyksekästä tahansa, se ei ole piiruakaan suurempi tai pienempi kuin jollakin toisella. Arvokas elämä ei ole vain menestystä ja loistoa, vaan monenlainen elämä.
Enemmän kuin mitään muuta, toivon että jokainen saisi tänä jouluna kokea olevansa arvokas, rakastettu, turvassa, riittävä ja osallinen. Kunpa jokainen voisi hellittää ja hengittää levollisesti – olla läsnä läheisille. Antaa lahjoista suurimman.
Jospa tänä jouluna saa jälleen nähdä sen,
miten paljon merkitseekään piiri läheisten.
Jotain joulurauhasta kun sydämiimme jää,
uuteen vuoteen ystävyys voi meidät virittää.
–Pekka Laaksonen